torstai, 3. toukokuuta 2012

Hong Kong & Macau

Lennettiin siis viimeiseksi viikoksi näihin kohteisiin Hanoista. Jouduttiin Hanoin passintarkastuksessa ongelmiin! Meillä oli kuulemma vanhentunut viisumi ja oltiin oltu viisumin mukaan 2 vk liian kauan Vietnamissa, vaikka oltiin passin leimojen mukaan oltu tasan 30 päivää niinkuin oltiin suunniteltu. Mokattiin ilmeisesti siinä, että ostettiin jo Laosista Vietnamin viisumit matkatoimiston kautta. Selitettiin matkatoimiston äijälle selkeästi, että menemme vasta maaliskuun lopussa Vietnamiin. Ihmeteltiin silloin jo, että miksi viisumissa lukee päivämäärät 5.3-5.4. Kysyttiin asiaa, niin meille vastattiin loogisesti, että meidän täytyy mennä ennen 5.4 Vietnamiin, jolloin saadaan leima siitä päivästä se kuukausi aikaa olla maassa. No mentiinhän sit ennen tuota päivämäärää, mutta Hanoin rajavartijat selventivät meille, että oltiin ymmärretty väärin, että ollaan oltu 2 vk liian kauan. Vaikka tiesivät oikeasti meidän olleen sen sallitun 30 päivää. Mutta viisumin päivämäärät eivät täsmänneet. Uhkailivat, että jos ei makseta sakkoa heti, niin joudutaan lähtee Hanoihin laitokselle selvittää asiaa, ja samalla varaa uusi lento Hong Kongiin. Maksettiin kiltisti noin 55e/hlö sakot ja saatiin leima passiin, että päästiin lennolle. Annettiin rahat suoraan jonkun virkapukusen äijän käteen, eikä saatu edes kuittia. Saa nähdä kenen taskuun nekin rahat oikeesti pääty. Huh oli hieman kuumottava tilanne kyllä! Me saatii lisäksi ilmeisesti parin päivän suullinen pääsykielto Vietnamiin :D

Hong Kong ja Macau kuuluvat Kiinalle virallisesti. Hong Kong on ollut Britannian siirtomaa ja Macao Portugalin. Macau on iso kasinokaupunki, ja siellä on maailman suurin kasino, Venetian sekä Macau on ainoa paikka Kiinassa, jossa uhkapelaaminen on sallittu. Siellä myös ilmeisesti pelataan enemmän kuin Las Vegasissa.

Kun lento saapui HK:iin tiistaina, niin tuli vahvasti sellainen tunne, että ollaan takaisin pitkästä aikaa sivistyksen parissa! Bussimatkalla kohti hostellia nähtiin isoja pilvenpiirtäjiä ja kaksikerroksisia busseja. Liikenne oli hyvin organisoitu, ei lainkaan kaoottinen. Meidän hostelli oli Tsim Sha Tsuilla, Kowloonin saarella, Chungkin Mansion sisäpiha-alueella. Se oli hyvin hämärä paikka, näytti joltain ghettolta, kun siellä hengaili ja näkyi turistien lisäksi lähinnä vain maahanmuuttajia. Siellä oli monta eri hostellia. Meidän huone oli tosi pieni, mahtui vaan sänky ja kylppäri. Oli karua maksaa huoneesta 15e/hlö kun tottui Vietnamissa maksaa 4e/hlö yöltä. Sieltä sisäpihalta kun käveli kadulle, niin johan alkoi tuntua taas, et ollaan suuressa cityssä, siinä oli luksus brändien kuten Chanelin, Bulberryn, Cuccin ja D&G:n yms kaikkien vastaavien liikkeet heti siinä vieressä samalla kadulla melkein. Pilvenpiirtäjien seinissä isoja videoscreenejä, jossa pyöri muotinäytöksiä. Lisäksi alueella oli hyvin paljon kello- ja elekroniikkaliikkeitä.

Meidän majoitus oli lähellä myös kaunista Victoria Harbour-satamaa, jossa oli iso luksus ostoskeskus. Satamasta pääsi lyhyellä ferrymatkalla Hong Kong-saarelle keskustaan. Saarilta toisille pääsi myös liikkumaan todella kätevästi metrolla ja bussilla. Se oli onneksi melko edullistakin. Hong Kongin hintataso oli muuten kallis. Monesti tuntui olevan Suomen hinnoissa. Mäkkäri oli halvempi, käytiin siellä joka päivä, joko kahvilla, aamupalalla, iltapalalla yms kun niitä oli joka nurkalla :D Ensimmäinen kerta Mäkissä tällä reissulla. Nyt ei tee mieli pitkään aikaan roskaruokaa. Tässä on 4 kk aikana tullut syötyä paljon roskaa, valkoista riisiä, nuudelia, pullapatonkia, toasteja, jätskiä, pizzaa, pannukakkuja, sipsejä ja vielä vähän lisää RIISIÄ! Myös terveellisempää joskus saanut mahdollisuuden tilata, tofua, tunaa yms kaloja, tuoreita hedelmiä ja fruit shakeja. Odotan kovasti, että saan syödä ruisleipää, juustoja, salaatteja, täysjyvätuotteita, lohta ja rahkaa! Nyt reissun aikana on ollut riippuvainen siitä, mitä ruokia on edes tarjolla ruokapaikoissa. Hong Kongia ei voi kyllä suositella kasvissyöjille, ite onneksi syön kalaa, niin löytyi valikoimista edes jotain. Kiinalaisissa ruokapaikoissa oli listalla kokonaisia ankkoja päineen ja hirveesti eri lihoja. Käytiin vain kahdesti hienoissa ravintoloissa syömässä viikon aikana, kun ravintolahinnatkin oli Suomen tasoa. Eli juoman kanssa vähintään 20e/hlö. Yhtenä päivänä syötiin meksikolaisessa ja vikana päivänä aivan loistavassa thaimaalaisessa ravintolassa Soho-alueella. Se ruoka kyllä kruunasi reissun. Thaimaassa muutenkin oli reissun parhaat ruuat!

Hong Kongissa ensimmäiset 2 pv meni shoppailessa ja valtavaa kauppavalikoimaa kiertäessä. Sää ei kyllä suosinut, kun lähinnä satoi vettä, niin ostoskeskukset olivat hyvä ajanviete! Löysin ihanat Niken lilat tennarit, Adidas Original-collegen, navy blue väriset chino-pöksyt, Niken takin ja Roxyn värikkään kesärepun. Vietnamista ostin vihreät varrettomat Converset, ruskean käsilaukun ja valkoisen Adidas Originalin t-paidan. Harmittaa ehkä vähän, että tuli sortuttua muun reissun aikana halpoihin vaatteisiin, kun ei ne välittämättä pysy hyvinä. Olisi nekin rahat voinut säästää ja ostaa laatua. Mut ompahan nyt ainaki mm. 4 uudet bikinit, hihattomia varmaa 10 erivärisistä, muutamat kesäshortsit, puseroita ja parit ei minkään merkkiset farkut. Osa vaatteista, joita oon ostanut markkinoilta yms, niin on jäänyt reissun varrelle, kun on kulahtanut! Esimerkiksi harmitti heittää pois 2 mun lempilippistä, Vans ja Niken, kun toisen lippa hajosi rinkassa ja toinen lippis HOMEHTUI rinkassa, kun ei millään kuivunut hiestä ja ilman kosteudesta :( Teetetyt vaatteet ja kengät tietty on hyviä hankintoja. Macaussa tuli testattua jo bleiseriä ja juhlakenkiä!

Perjantaina matkustettiin ferryllä Macauhun. Matka kesti vain tunnin. Otettiin bussi keskustaan terminaalista. Lähdettiin etsimään edullista majoitusta. Löydettiin muutama hostelli kasinohotellien joukosta. Valittiin niistä paras hintalaatusuhteeltaan. Saatiin oma kylppäri ja tilava huone. Mutta huone ja hostelli (hospederia) oli kuin joltain 50-luvulta. Sen respassa pyöri muutama ulkonäöstä päätellen olevaa maksullinen kiinalainen. Eli käytännössä meidän huone oli bordellin yläkerrassa :D Majoitus oli melko kauhea, mutta eipä siellä tullut tehtyä muuta kuin vaihdettua juhlavaatteet ja nukuttua yö. Lisäksi majoitus oli saman hintainen kuin Hong Kongissa, 15e/hlö/yö. Illalla bongattiin ilmaisbussi Taipain saarelle, jossa oli meille se suurin nähtävyys, maailman suurin kasino, Venetian! Mentiin ensin viereiselle City of Dreams kasinolle katselemaan. Oli tosi hienon näköinen paikka ja tosi paljon kiinalaisia pelaajia. Myös Venetian kasino vakuutti! Se oli upea, blingi rakennus! Hyvin suuri rakennus! Siellä suuri alue kasinopelipöytiä, automaattipelejä laidasta laitaan ja kasinon lisäksi merkkivaatteista koostunut ostoskatu, joka näytti Venetsialta kanaaleineen ja sisustukseltaan. Ostoskadun varrella oli myös ravintoloita, sen kattona toimi sininen feikkitaivas. Pelasin vain automaattipelejä, jostain voitin vähän, ja jossain hävisin, lopulta tappiota tuli 20e. Harmitti, etten voittanut jackpottia. Pyörittiin yhteensä 5 h kasinoilla! Ei tullut pelattua pöytäpelejä, ku monet niistä oli ihan täynnä kiinalaisia. Lisäksi panokset oli mulle nyt budjettimatkan jälkeen turhan suuria. Esimerkiksi löysin yhden Black Jack pöydän, niin minimipanos oli 50e. Ruletissa olis ollut vaan 5 e. Suurin osa pöydistä oli Baccarat-pelejä, jota en osaa ja Stud Pokeria. Automaatteja oli rennompi pelata. Jossakin automaateissa oli kyllä vaan tekstit kiinaksi, esim voitonmaksupainiketta hieman vaikea varmaan löytää :D Yöllä ei mennyt enää ilmaisbussia pois, niin otettiin taksi. Käytiin keskustassa vielä pyörähtämässä Lisboa kasinolla, joka ei ollut niin siisti paikka.

Aamulla oltaisiin haluttu jättää muutamaksi tunniksi rinkat hospederian respaan, mutta ei saatu! Ei sitten lähdetty rinkkojen kaa pyörimään pikkukaduille. Lähdettiin suoraan ferryllä takasin Hong Kongiin neljäksi vikaksi päiväksi. Majoitus oli siellä samalla hostellialueella. Viimeisinä päivinä käytiin esim. Huvipuisto Ocean Parkissa, jossa nähtiin ylisöpö Panda! Käytiin kolmessa laitteessa ja hai-akvaariossa ja delfiininäytöksessä. Oli hienot maisemat sieltä Ocean Parksista merelle! Hong Kongissa muuten loput päivät meni hengailessa, kiertäessä eri osissa kaupunkia ja puistossa istuessa. Keskiviikko aamuna oli lento Lontoon kautta Helsinkiin. Nyt alkaa sopeutuminen Suomen arkeen ja kaikkeen!

maanantai, 23. huhtikuuta 2012

Halong Bay, Cat Ba-island & Hanoi

Varattiin siis Halong Citystä Halong Bay-risteily, sillä omatoimisesti Cat Ba-saarelle meno oli tehty vaikeaksi. 1 yön ja 2 päivän risteily maksoi 40e. Halusimme kuitenkin nähdä Halong Bayta ja päästä saarelle, niin retken paketti vaikutti lupaavalta, sillä ruuat, hytti, luolassa käynti ja kajakointi sisältyivät hintaan. Risteily osottautui kuitenkin kusetukseksi jossain määrin. Risteily oli maksoi meille enemmän kun kanssamatkustajille, jotka olivat ostaneet paketin Hanoista. Lisäksi hintaan kuului kajakointia Halong Baylla. Saimme aikaa siihen tasan 25 minuuttia. Risteily päättyi satamaan, joka oli ison saaren toisella puolella, mitä meille ensin oli kerrottu. Jouduimme ostamaan parin euron bussiliputkin, vaikka muille bussikyyti oli ilmainen. Risteilyn määränpää oli matkatoimiston oppaan mukaan satamassa lähellä Cat Ba townin keskustaa. Tähän laivan opas, nimeltään Banana tokaisi, että retken myyjä ilmeisesti kusetti meitä. Banana itse kusetti meiltä ne bussilippurahat Cat Ban keskustaan. Matkatoimiston opas kertoi, että risteily saapuu perille seuraavana päivänä klo 14. Banana ilmoitti laivassa, että olemme perillä klo 09.00 aamulla. Eli retken kestokin oli huijattu. Oli hieman pettynyt olo, että maksettiin 40 e retkestä, jossa oikein mikään ei pitänyt paikkaansa. Risteilyllä oli kuitenkin hyvä hytti, hyvää ruokaa ja mukavia kanssamatkustajia. Meitä oli yhteensä vajaa 20 hlö laivassa. Oli mukava tutustua muihin, juteltiin paljon tanskalaisten, singaporelaisen, jenkkien ja espanialaisten kanssa. Risteilyllä oli tietty hienot maisemat, vaikka sää olikin hieman synkkä ja pilvinen.

Seuraavana aamuna, kun mentiin Cat Ba-saarelle, niin luultiin että bussi ajaa tunnin verran suoraan Cat Ba towniin, mutta bussi ei ollutkaan yleinen bussi, vaan retken bussi, joka pysähtyi 2 tunniksi Cat Ban kansallispuiston portille. Ei oltu yhtään varauduttu, et mennään viidakon luontopolkua pitkin kiipeämään näköalapaikalle. Päätettiin kuitenkin seurata muita ja kiivetä farkkushortseissa ja Suvi sandaaleissaan :D Oli kyllä sen arvoiset näkymät viidakon huipulta, että kannatti kiivetä muiden mukana. Polku oli melko haastava ja liukas. Oli kuitenkin mukavan lyhyt reitti, alle tunti kesti kiivetä ja tunti alaspäin. Oli tehokasta liikuntaa. Päästiin lopulta sen jälkeen bussilla saaren keskustaan ja löydettiin hotelli helposti.

Cat Ba-saarella yövyttiin 4 yötä. Hotelli oli aivan loistavalla sijainnilla keskustassa ja siinä oli isot ikkunat merinäköalalla, ihana postikorttimaisena! Cat Ba saari oli tosi rauhallinen kohde. Käveltiin useana päivänä myös ihanalle hiekkarannalle hengailemaan ja lukemaan kirjaa, vaikka ei paistanut edes aurinko. Lähes kokoajan oli pilvistä säätä, mutta ei satanut :) Yhtenä päivänä vuokrattiin kajakki ja melottiin kalastajakylän läpi Monkey-Islandille. Vajaa 3 tuntia kajakoitiin :) Cat Ba oli mukava kohde, maisemat kyllä vakuuttivat!

Cat Ba:lta ostettiin bussi-pikavene-bussiyhteys Hanoihin, Vietnamin pääkaupunkiin. Se matka meni hyvin ja oli aikataulussa. Bussiasemalta otettiin taksi Old Quater-alueelle. Hypättiin kyllä kesken matkaa poissa kyydistä, sillä taksimittari liikkui triplavauhtia, mitä aiemmin ollaan maksettu Vietnamissa. Taksikuski laittoikin yllävän helposti mittarin päälle, kun tiesi itse sen olevan viritetty! Käveltiin reilu kilometri rinkkojen kanssa ja löydettiin edullinen majoitus kivalta sijainnilta läheltä Hoan Kiem-järveä. Järven puisto on tosi eläväinen, ihmisiä paljon istumassa puiston penkeillä ja lenkkeilemässä. Se on mukava rentoutumispaikka keskellä Hanoin keskustaa, jossa on muuten hullu liikenne. Puistossa meille tultiin useamman kerran juttelemaan. Paikalliset opiskelijat halusivat harjoitella englannin kielen taitoaan ja haastattelivat meitä. Oli hauskaa jutella heidän kanssa. Yhtenä päivänä meiltä melkein varastettiin arvotavarat repusta. Suvi kantoi puistossa reppua selässä, niin joku nuori jätkä yritti hämätä meitä tyrkyttämällä postikortteja ostettavaksi, niin sillä aikaa huomasin, että sen kaveri yritti vainvihkaa avata reppua. Huomasin sen ja hyökkäsin reppuun kiinni. Hyvä, että huomasin tilanteen.

Hanoissa oltiin yhteensä 4 yötä. Pari yötäkin olisi riittänyt, sillä Hanoi oli melko tylsä matkailukohde mun mielestä. Tykkäsin Ho Chi Minh Citystä enemmän. Meidän piti kuitenkin olla Hanoissa 24.4 päivään asti, sillä tänään lennetään Hong Kongiin. Hong Kongissa ollaan viikko, ennen kuin on lento 2.5 Helsinkiin. 4 kk reissua on siis enään viikko jäljellä! On jännittävää palata Suomeen, outoa mutta mukavaa! :) Hong Kongia kohtaan on kovat odotukset! Se on kuitenkin suuri tyylikäs city, ja mennään myös Macaon kasinokaupunkiin viikonloppuna! Sitä odotan myös tosi paljon! Hassua päättää pienen budjetin matka noihin kalliisiin matkakohteisiin :D

Vietnamista voisin kertoa lyhyesti oman mielipiteen. Se on hyvä, edullinen ja monipuolinen matkailumaa, jossa kauniita maisemia ja kiinnostavia kohteita, mutta ihmiset ovat täällä olleet inhottavampia, tyrkyttävimpiä, itsekkäämpiä ja kusettavia verrattuna noihin muihin maihin, joissa ollaan käyty. Tietysti poikkeuksia löytyy, ollaan tavattu myös useita ystävällisiä paikallisia. Täällä on lisäksi tosi kaoottinen liikenne, pari läheltä piti törmäystäkin ollaan nähty. Yhden törmäyksenki näin, kun mopo törmäsi kadulle pysäköityneeseen pakettiautoon aika lujaa. Ei onneksi sattunut vakavasti.. On ollut kyllä hieno tämä kuukausi täällä Vietnamissa, olen saanut aika kattavan kuvat kulttuurista ja monista eri kohteista. Lempikohteet Vietnamissa on varmaankin Hoi An, Cat Ba ja Ho Chi minh City. Nha Trang ja Mui Ne olivat myös kivoja pysähdyspaikkoja!

lauantai, 14. huhtikuuta 2012

Mui Ne, Nha Trang, Hoi An, Hue & Halong City

Mui Neessa oltiin yhteensä 2 yötä. Majoitus oli edullinen ja hyvä hotelli rantakadulla, joka osottautui ainoaksi pääkaduksi pienessä Mui Nen rantakylässä, jossa oli lähinnä turisteille suunnattuja hotelleja ja palveluita. Paikallisia asuu kalastajakylässä lähellä lomakylää. Mui Ne osottautui erityisesti venäläisten suosimaksi lomakyläksi, sillä ruokalistat ja kauppojen nimet yms olivat venäjäksi. Mui Nen ranta oli kiva, useita kilometrejä pitkä ranta. Ranta on melko tuulinen, joten aaltoja myös. Ranta on erityisesti leijasurffareiden (kitesurfing) suosiossa. Surffarit näytti cooleilta, laji näytti fyysisesti tehokkaalta ja hauskalta. Harkitsin, että olisin käynyt alkeiskurssin, mutta en nyt tällä kertaa uskaltanut ja olisi pitänyt varata enemmän aikaa kurssia varten! Perussurffausta olis kyllä kiva kokeilla jossain, missä ei olis vaarallisia haita :D Ehkä ensi reissulla!

Mui Nessa maattiin biitsillä, mutta käytiin myös aamulenkillä rannalla juoksemassa. Käytiin yhtenä päivänä myös hiekkadyyneillä, joka on Mui Nen suurin nähtävyys! Hiekkadyyneille mentiin jeepin kyydissä. Valkoiset dyynit olivat kyllä hienot! Vuokrattiin eurolla pieneltä tytöltä liukuri, jolla laskettiin pari kertaa dyyniä alas. Jyrkimmästä kohdasta se liukui hyvin, mutta muuten melko huonosti :( Oli kyllä tosi hienot maisemat siellä! Punaiset dyynit olivat eri paikassa, ja ne ei ollut yhtä vakuuttavat, mutta oli kuitenkin kaunista, kun oltiin auringonlaskun aikaan siellä :)

Mui Nesta matkustettiin sleeping bussilla päiväsaikaan Nha Trangin isoon rannikkokaupunkiin. Matka kesti noin 6 tuntia. Nha Trangissa oltiin vain yksi yö, sillä pidettiin kohdetta lähinnä pysähdyspaikkana ennen kuin matkustettiin Keski-Vietnamiin Hoi Aniin ja Hueen. Nha Trangissa vietettiin päivä rannalla. En käynyt kyllä edes uimassa, kun oli isot aallot. Illalla käytiin pienellä kuntosalilla treenaamassa ja syötiin hyvin ennen yöjunaan hyppäämistä. Ostettiin jo aamulla junalippu asemalta, jonne oli 2 km kävelymatka. Kohdattiin matkalla mopotaksi, joka yritti kusettaa meitä neuvomalla meitä väärään suuntaan, jotta eksyttäisiin ja pyydettäisiin siltä se alle euron kyyti asemalle. Oli säälittävä yritys, kun se viel näki, että meillä on kartta. Onneksi ei uskottu sitä.

Ostettiin Danangin junalippu halvimpaan luokkaan, hard seat-paikoille, ku se oli yli puolet halvempi kun nukkumavaunu. Ajateltiin, että kyllä yksi yö nyt menee vaikka istuen, kun seuraavana päivänä voisi nukkua päikkäritkin. Meillä oli vierekkäiset paikat puisella penkillä, vastapäätä oli pari paikallista tyttöä. Aika ahdas loossi kylläkin ja kyllä alkoi vähän kaduttaa yöllä, ettei ostettu edes paikkalippua pehmeille istuimille, jonka vaunussa olisi myös ollut ilmastointi. Matka venyi 10 tunnin matkasta 13 tunniksi. Matka oli kuitenkin hyvä kokemus. Osaa taas arvostaa, sitä että voi ja on varaa jatkossa valita paremman paikan junasta. Aamulla paikalliset miehet pitivät seuraa ja oli kiva jutella, vaikka vähän oli kielimuuria.

Danangin juna-asemalta otettiin taksi bussi-asemalle, josta lähtisi paikallisbussi Hoi Aniin. Kuski vei meidät bussipysäkille, jossa ei tarvinnut muutamaa minuuttia kauempaa odotella. Taksikuski yritti myös säälittävällä tavalla kusettaa. Oltiin taksin ulkopuolella, kun kuski pyysi maksua. Olimme katsoneet taksimittarista oikean summan, niin kuski yritti vaatia ilkeään sävyyn noin euron lisämaksun vaikka itsekin näki mittarista oikean summan. Lopulta se onnistui jäämään 30 senttiä voitolle..

Matka Hoi Aniin kesti noin tunnin. Otettiin majoitus halvasta hotellista läheltä vanhaa kaupunkia. Nukuttiin päikkärit ja kierreltiin vanhassa kaupungissa. Hoi Anissa viihdyttiin tosi hyvin, oltiin siellä yhteensä 5 yötä. Se on melko pieni kaupunki. Hoi Anin vanhakaupunki on Unescon perintökohde ja se on todella kaunis vanhoine taloineen, pikku kujineen ja sen keskellä virtaa joki. Erityisesti iltaisin oli mukavaa illallistaa viihtyisissä joenvarsi ravintoloissa. Arkkitehtuurissa näkyy myös kiinalaiset ja japanilaiset vaikutteet. Vanha kaupunki on täynnä ravintoloita ja räätälinliikkeitä. Hoi An on kuuluisa siitä, että monet teettävät siellä vaatteita ja kenkiä. Kova kilpailu pitää hinnat matalana. Suvi teetti iltapuvun! Minä teetin mittatilauksena kahdet mustat erilaiset juhlakengät, joissa on pieni korko. Lisäksi 2 kauluspaitaa ja yhden shortsitoppiasun. Rahaa meni yhteensä mulla noin 70e. Onneksi Hoi Anissa elämiseen ja majoitukseen meni muuten tosi vähän rahaa, alle 15e/päivä. Yhtenä päivänä kävin kampaajalla leikkauttamassa hiukset ja värjäämässä juurikasvun. Jännitti kyllä vähän, et ymmärtääkö selityksestäni, millaisen mallin haluan. Onneksi olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, eikä hintakaan tuntunut pahalta (n. 10e).

Vuokrattiin kolmena päivänä pyörät ja poljettiin 4 km päässä olevalle meren rannalle (Cua Dao) päiväksi. Ranta oli oikein kiva yleinen biitsi, mutta miinus oli, että siellä oli erikoisen kylmää vettä :D Biitsillä oli yhtenä päivänä huvittava tilanne, kun tuntematon kiinalainen tytsy halusi ottaa yhteiskuvan mun kanssa. :D Pyöräilyreitin varrella oli jonkin verran liikennettä, lähinnä mopoja ja takseja. Piti keskittyä jonkin verran kyllä liikenteeseen. En ymmärrä, että miksi täällä tööttäillään koko ajan. Suomessa harva tööttää, kun lähtee ohittamaan, et täältä minä tulen väistäkää! Jotenkin tuntuu, et nää vietnamilaiset olisi vähän itsekkäitä. Erityisesti junamatkalla Danangiin vähä ihmeteltiin, et miksi pari tyyppiä kuunteli puhelimen kaiuttimen kautta musiikkia kovalla keskellä yötä kun muut yritti nukkua. Osa nukkui junassa lattialla.. Ketään ei tuntunut kiinnostavan tai häiritsevän se melu. Suomessa oon tottunut, et junassa kunnioitetaan kanssamatkustajia, että kuunnellaan kuulokkeilla musaa ja ei mielellään edes puhuta puhelimessa :D

täällä ole näkynyt samalla tavalla riippumattoja ja rentoja patjamaisia istuimia kuin esimerkiksi Laosissa näkyi. Täällä Viernamissa porukka istuu pienillä lasten muovijakkaroilla katukojuissa. Ei kovin rentoa :P Ilmapiiri myös jotenkin hektisempää. Vietnamilaisilla tuntuu olevan kova temperamentti, kun huutavat ja lyövät toisiaan.. Mutta toisaalta monet nuoret miehet on tosi lapsellisia kun leikkivät ja painivat rannalla. Tää on kyl näistä maista se oudoin kulttuuri ja ihmiset on niin erilaisia. Jotenkin niin kovia tekemään töitä. Kiinalaisia ja kommunistisia vaikutteita siis huomattu. Luulin aluksi, että Vietnamin kulttuuri olisi samanlaista kuin Thaimaan kulttuuri. Tää tuntuu tosi erilaiselta, mut tosi hyvä sillä tavalla, että tämän reissun aikana näkee ja kokee erilaisia maita ja kulttuureja.

Hoi Anista matka jatkui 12.4 Huen kaupunkiin. Bussimatka kesti noin 3 tuntia. Ensimmäinen päivä sujui kaupunkiin tutustuessa. Käveltiin juna-asemalle ostamaan junalippu seuraavaksi yöksi Hanoihin, pääkaupunkiin. Illan aikana vuokrattiin joella joutsen-polkuvene auringon laskun aikaan. :D Huessa oltiin vain yksi yö. Ei tehnyt mieli viipyä pidempään, sillä ennakko-odotukset kaupungista oli hieman suuremmat. Seuraavana päivänä käytiin kuitenkin kaupunkikierroksella keisarin ajan nähtävyyksillä, joissa oli kyllä tunnelmaa, ja nekin on Unescon perintölistalla.

Illalla hypättiin yöjunaan kohti Hanoita. Tällä kertaa 15 tunnin junamatka meni yllättävän helposti! Ostettiin soft-seat paikat. Yöllä vaunussa oli tosi vähän ihmisiä, niin saatiin molemmat kaksi penkkiä ja siinä pystyi hyvin nukkumaan kippurassa :) Aamulla otettiin taksi Hanoin yhdelle monista bussiasemista ja ostettiin liput Halong Cityyn, jossa vietettiin yö ennen yhden yön risteilyä kuuluisalla Halong Baylla! Risteily päättyy Cat Ban saarelle, jossa ollaa pari yötä luultavasti :) Bussimatka Halong Cityyn venyi odotetusti pari tuntia ja oli välillä aika pelottava, ku kuski teki hulluja ohituksia kun rekkoja tuli vastaan. Selvittiin onneksi ja löydettiin helposti majoitus ja illallispaikka. Meinas kyllä mennä ruokahalut, ku siinä ravintolas oli tuoretta kalaa tarjolla. Niin ne meidän pöydän vieressä pyydysti kalan akvaariosta, löi nuijalla päähän ja punnitsi sen vaa'alla. :p


tiistai, 3. huhtikuuta 2012

Vietnam: Phu Quoc, Ho Chi Minh City

Phu Quocin saarella oltiin kolme yötä. Majoituttiin edullisessa guest housessa Long Beachin läheisyydessä, noin 300 m päästä rannasta. Long Beach oli perus turistirysäranta ylellisine resortteineen ja rantaravintoloineen. Oikeastaan ei päästy rantakadulta rannalle ilman, ettei olisi menty 4-5 tähden hotellialueen lävitse. Ei myöskään tehnyt mieli jäädä makoilemaan hotellialueen aurinkotuoleille ku ei oltu niiden asiakkaita. Ensimmäisenä iltana lähinnä käveltiin rantaviivaa pitkin, joka on usean kilometrin pituinen. Rannan tunnelma oli esimerkiksi aivan erilainen kuin Kambodzan Sihanoukvillen rannalla. Siellä oli vähän rennompaa. Pienen Rabbit islandin ranta tietty oli vielä satakertaa rennompi, sellain reppureissaajaystävällisempi verrattuna Phu Quociin. Phu Quoc oli niinkun pakettimatkaajan paratiisi. Vähän tuli mieleen Aurinkomatkojen esite paratiisirannasta ja kalliista hotellialueesta, jonka ympäriltä ei poistuta koko 2 viikonloman aikana. Meitä sellaiset kohteet ei nyt vakuuta.

Tokana päivänä mentiin päiväksi veneretkelle, jossa pysähdyttiin parilla koralliriutalla snorklaamaan ja uimaan. Ei ollut kyllä ihan niin paljoa kaloja tai snorklattavaa kuin Thaimaassa phi phillä ja Taolla. Oli kuitenkin tosi mukava päivä merellä. Maisemat oli nättejä, kirkasta vettä ja pieniä saaria, joihin ei kuitenkaa isolla veneellä rantauduttu. Veneen kannella oli mukavaa makoilla aurinkotuolissa :) Sama retki pysähtyi bussilla loppupäivästä tunniksi myös Sao Beachilla, joka oli kyllä todella kaunis ranta! Paljon kauniimpi kuin Long Beach. Sen jälkeen pysähdyttiin myös vielä helmimyymälään, jossa näin, miten simpukka tapetaan ja otetaan sieltä se helmi sisältä.

Viimeisenä kokonaisena päivänä Phu Quocilla vuokrattiin maastopyörät, ku haluttiin polkea muillekin rannoille. Etäisyydet oli kuitenkin aika pitkät jopa poljettaviksi. Ei lopulta löydetty mitään kivaa rantaa. Yhdelle rannalle pysähdyttiin, mutta se oli paikallisten asuinaluetta, eikä tuntunu luontevalta mennä uimaan jonkun takapihalle. Toinenki rantapätkä nähtiin, mutta siinä oli portit edessä, kun se oli jonkun kalliin hotellin omistuksessa. Pyöräretki oli tosi turhauttava, kun meillä oli lisäksi vielä huono kartta, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta eikä päässyt uimaan. Pyöräiltiin noin 40 km varmaan. Useampi tunti kuitenkin. Lopulta päästiin uimaan, kun tultiin takas Long Beachille. Phu Quocin kohokohdiksi jäi snorkausretki ja illallinen katukeittiössä iltamarkkinoilla, jossa syötiin hyvää vietnamilaista kasvisruokaa.

Phu Quocilta varattiin laiva+bussilippu Vietnamin suurimpaan kaupunkiin Ho Chi Minh Cityyn eli Saigoniin. Vajaa parin tunnin laivamatka oli oikein hyvä, mutta bussi osottautui pieneksi ja ahtaaksi mini-bussiksi, jossa oli meidän lisäksi vain yksi länkkäri, muut paikallisia. Bussissa oli todella kuuma ja inhottava olla. Meidän takana istuva äijä poltti röökiä koko ajan, vaikka ikkunat oli auki, niin ei hirveesti auttanut. Bussimatka kesti 7 tuntia! Oli huojentunut olo, kun oltiin perillä Saigonissa. Otettiin taksi reppureissaajien alueelle Pham ngu Laolle, joka on lähes kaupungin keskustassa. Löydettiin edullinen hotelli, jossa oli ilmastointi, jääkaappi ja kuuma suihku. Pham ngu Lao oli tosi vilkas turistialue. Ei käyty sen yöelämässä kyllä lainkaan, jonkin verran discojytke kuului hotelliin. Parasta alueessa oli kyllä sen sijainti, että oli lyhyt kävelymatka ydinkeskustaan, edullista ruokaa ja meidän budjetin majoitusta tarjolla. Saigonissa ei tuntunut kyllä oikeastaan yhtään, että ollaan budjettimatkalla, kun hotellihuone oli hyvä, käytiin hienossa ja tyylikkäissä kahviloissa, blingeissä ostoskeskuksissa ja kolmesti päivässä tietty vähintään ravintoloissa syömässä. Siihen lisäksi välipalat, kuten jätskiannokset, suklaakakut tai smoothiet. Saigonissa tuntui, että oltiin Bangkokin jälkeen suuressa kaupungissa.

Yhtenä päivänä, kun satoi, niin otettiin alle 3 km matkalle taksi, kun mentiin kuntosalille! :D Kuntosali oli oikein hyvä ja perus punttisali. Makso vain 2 e lippu. Lisäksi siellä oli jopa kolmen istuttava ihana skandinaavinen SAUNA! Taksimatka taisi olla about samanverran yhteensä ;) En tiedä miksei otettu taksia takasin päin, kun satoi aivan kaatamalla! Ostettiin lähellä olevasta ostoskeskuksesta sadetakit, jotka maksoi yhteensä varmaa taksimatkan verran. Toisaalta oli eksoottista kävellä lämpöisessä kaatosateessa pari kilometriä. Oli yllättävän hyvä ja tehokas treeni näin 3 kk punttitreenitauon jälkeen. Viimeaikoina tullut liikuttua lähinnä kestävyystyyppistä liikuntaa, mutta aika vähän mitään muuta kuin hyötyliikuntaa. Nyt pari päivää treenistä kroppa kyllä aivan jumissa!! Koko kroppa nimenomaan, ku treenasin lähinnä kaikki isot lihasryhmät läpi, ja pienet lihakset yläkroppapainotteisesti. Vois mennä lähiaikoina pitkästä aikaa hierontaan. Meinattiin mennä jo ekana iltana Saigonissa, mutta lähdettiin sieltä spasta pienen odottelun jälkeen, kun oli jonoa. Nähtiin yläkerrasta tulleet asiakkaat, pari mummoa. Tunnistettiin, et ne puhuu viroa, kysyttiin sit niiltä, että oliko hyvä hieronta yms, niin ne jutteli melko hyvällä suomen kielellä, et kusetushommia, et ne pyytää extrarahaa yläkerrassa..ei haluttu jäädä sinne paikkaan.

Saigonissa sivistettiin myös itseämme käymällä sotamuseossa. Oli tosi hyvä museo, opettavainen, selkeä ja iso paikka! Viimevuosina lukion jälkeen ei ole tullut luettua historiaa, eikä ole erityisesti edes kiinnostanut historia tai politiikka. Nyt oli todella mielenkiintoista oppia Vietnamin sodasta, josta en tiennyt etukäteen pahemmin mitään. Siinä sodassa eniten yllätti tieto siitä, kuinka paljon siviilejä kuoli tai vammautui, ja miten pahasti USA sekaantui Pohjois-Vietnamin ja Etelä-Vietnamin väliseen sotaan. Jenkit myrkytytti lentokoneista kasvimyrkkyä, Agent Orangea, niin paljon, että viimevuosinakin on sen vuoksi syntynyt lapsia, joilta puuttuu raajoja tai on muuten vaikea kehitys- tai liikuntavamma. Hieno tulevaisuus sellaisilla lapsilla tässä melko köyhässä maassa ja ne lapset olis todennäköisesti syntynyt terveinä ilman Vietnamin sotaa. Tällaisten lasten rajut kuvat museon näyttelyssä oli hyvin ajatuksia herättäviä. Se siinä on hurjinta, että Vietnam kärsii siis vielä näin reilu 40 vuoden jälkeen sodan päättymisestä esim. tosta Agent Orange myrkystä.

Suur-Saigonin alueella asuu noin 10 miljoonaa ihmistä. Siellä on mopoja lähes saman verran kun Suomessa asukkaita. Saigon taitaa olla maailman mopovilkkain kaupunki ja kaoottinen sellainen. Autoja näkyi melko vähän. Saigonissa on julkinen bussiliikenne, jota ei kyllä käytetty. Bangkokissa oli kyllä helpompi liikkua, kun ei tarvinnut montaa kertaa ylittää tietä, kun siellä oli toimiva skytrain- ja metroliikenne. Toisaalta Bangkokissa liikuttiin paljon eri puolille kaupunkia. Saigonissa kävellen pääsi moneen haluamaan paikkaan. Keskusta-alue on pienempi kuin Bangkokissa. Yhteen ostoskeskukseen mentii taksilla :D Saigonissa vain pari kertaa vähän pelotti ylittää tie, kun tuntui et mopot ajaa päälle. Tienylitykseen kuitenkin tottui ja oppi tekniikan, lisäksi yllättävän monessa risteyksessä toimi liikennevalot.

Saigonissa viihdyttiin tosi hyvin! Oltaisiin haluttu lisäksi mennä myös hienoon vesipuistoon, mutta säät olivat epävakaiset, niin jätettiin toteuttamatta. Oltiin yhteensä 5 yötä Saigonissa. Nyt ollaan matkalla kohti Mui Ne-kylää, joka on rannikolla. Matka jatkuu sieltä kohti pohjoista pikkuhiljaa. Mui Nen tärkein nähtävyys on hiekkadyynit, joita pitkin voi laskea liukurilla :D

Viimepäivinä on tullut iloisia uutisia liittyen Suomeen paluuseen, kun ollaan allekirjoitettu netin kautta saatu vuokrasopimus! Muutetaan toukokuun alussa Helsinkiin, Sörnäisiin! 3 km päähän keskustasta:) Kiva sijainti siinä Kallion vieressä. Plus se 50 neliön kaksio on äskettäin remontoitu. Toivottavasti ei tule pahaa pettymystä kun ei olla nähty asuntoa :p Ollaan tosi innoissamme siitä! Nyt kun tärppäisi mahd. pian vielä töitä, ettei tarvitsi olla työttömänä koko kesää ja olisi varaa asua tossa asunnossa ja tehdä kaikkee kivaa kesällä :) Olen saanut yhden kutsun työhaastatteluun heti seuraavana päivänä reissusta palaamisen jälkeen! Samana päivänä saadaan avaimet uuteen asuntoon! Nyt on vielä kuukausi aikaa nauttia reissusta :) Ihanaa! On kyllä oppinut arvostamaan Suomessa paljon asioita, esimerkiksi sitä, että väkiluku on melko pieni, joten on tilaa ja avaraa. Lisäksi voi juoda hanasta raikasta ja hyvää vettä. Ruokakaupasta voi ostaa monipuolista ruokaa hyvistä valikoimista ja syödä terveellisesti. Lisäksi arvostan siistejä yleisiä vessoja:D

lauantai, 24. maaliskuuta 2012

Phnom Penh, Sihanoukville, Kep & Rabbit Island

Phnom Penhissä, pääkaupungissa, oltiin yhteensä kolme yötä. Oli aika vastakohtien kaupunki, oli näkyvissä köyhyyttä, kuten paljon kerjäläisiä ja ränsistyneen näköisiä kerrostaloja, mutta oli myös hienoja ravintoloita, ostoskeskuksia ja hotelleja. Liikenne oli kaoottinen, oli erityisen paljon mopoja. En erityisesti tykästynyt tähän kaupunkiin, mutta viihdyimme kyllä pari päivää kierrellen ympäriinsä. Kävimme myös 1975-79 tapahtuneen kansanmurhan aikaisessa museossa, Toul Sleng, joka oli sen ajan vankila, jossa kambodzan väestön koulutettuja, kuten opettajia perheineen kidutettiin ja vangittiin, ennen kun vietiin "kuoleman kentille" teloitettavaksi. Kambodzan väkiluku laski noina vuosina pari miljoonaa. Vankilana toimi vanhat koulurakennukset, joissa oli nyt näytillä kauheita kuvia uhreista, kidutusvälineitä ja muutama pääkallo oli näytillä myös. Lisäksi erilaisia sellejä ja kidutushuoneita. Aika sairasta touhua ollut, eikä siitä ole kuin reilu 30 vuotta. Oli aika järkyttävää käydä siellä..Meinattiin käydä myös kuoleman kentillä, mutta toi pienempi museo riitti meille. Nähtiin tarpeeksi, ettei tehnyt mieli mennä pahoittamaan mieltä lisää..

Phnom Penhissä pidettiin myös hauskaa, syötiin hyvin, shoppailtiin vähän, käytiin leffassa kattomassa Hugo ja lauantai-iltana homobaarissa parilla, siellä oli viihdyttävä ladyboy-show :) Oli aika hauskaa jutella parin paikallisen pojan kanssa siellä, toinen heistä paljasti, että on käynyt PORISSA ja TURUSSA :D Sillä ilmeisesti suomalaisia kavereita.. Ei Suomi näköjään ole ihan tuntematon. Itse en kyllä aiemmin edes tavannut ketään kambodzalaista ennen tätä reissua.

Phnom Penhissä oli tuskaisen kuuma, tietty kun se on sisämaakaupunki ja paljon porukkaa. Päätettiin matkustaa sieltä etelä-rannikolle aurinkorannalle Sihanoukvilleen, vaikka eka meinattiin jättää kyseinen kohde väliin. Oli ihanaa päästä kuukauden tauon jälkeen meren rannalle makoilemaan! Merituuli ja uiminen hieman viilensi. Merivesi oli kylläkin noin 30 asteista, eli suorastaan kuumaa, mutta olihan se mukava edes uida ;) Sihanoukvillessä oltiin myös kolme yötä, joista ensimmäinen vietettiin Victory Beachilla, joka oli hiljaisempi ja pienempi ranta 5 km:n päästä päärannalta. Päätettiin kuitenkin vaihtaa majoitusta päärannalle Occheuteal Beachille, kun Victorylta ei nähny vuokrattavan pyöriä edes, vaan pelkkiä mopoja ja tuk tukeilla kulkeminen ei ole kuitenkaan ilmaista. Oltiin pari yötä lähellä päärantaa, joka oli aika perus aurinkoranta aurinkotuoleineen ja rantabaarineen. Hiekka oli nättiä hienoa hiekkaa ja vesi melko kirkasta. Turisteja oli melko vähän, ei ehkä suurin sesonki ole nyt. Uimassa näky enemmän kambodzalaisia kuin länkkäreitä. Käytiin
toisena päivänä myös kävellen rantaviivaa pitkin Otres Beachilla, joka oli myös ihan nätti pitkä ranta, saman tapainen kun päärantakin.

Suurin miinus koko Sihanoukvillessä ja monessa muussakin paikassa Kambodzassa on roskaaminen, tienvarret täynnä roskia ja rannalla varsinkin ne kohdat, joissa ei ole aurinkotuoleja, niin näky hirveesti roskia. Ehkä paikalliset viihtyy kun ei ole liian siistiä. Ei olis iso vaiva laittaa roskia roskikseen.. Vikana rantapäivänä maattiin pitkästä aikaan(Hua Hinin jälkeen) aurinkotuolissa, kun ei viitsinyt makaa muuten ihanalla rannalla roskien seassa. Vedessä uiminen olis ollut mukavempaa, jos olisi ollut vähemmän roskia. Ei Thaimaan rannoilla, joissa me käytiin, niin ollut samanlaista ongelmaa. Paikallisten pihoilla joskus näki roskia..mut joo se siitä. Iso miinus kyllä.

Sihanoukvillestä matkustettiin mini-bussilla Kepiin, pieneen rantakaupunkiin lähelle Vietnamin rajaa. Ajomatkan piti kestää pari tuntia, mutta venyi about neljään tuntiin, kun pysähdyttiin taukopaikalle matkalla, kun edellisenä päivänä puhjenneen renkaan vanteeseen tuli joku ongelma..Meitä tuli hakemaan joku toinen mini-bussi sit onneksi ja selvittiin perille Kepiin. Kepistä ostettiin heti veneliput lähellä olevalle pienelle trooppiselle Rabbit island saarelle.

Rabbit island oli aivan ihana! Siinä oli yksi pääranta, jonka varrella oli basic bungaloweja ravintoloineen sekä muutamia puisia aurinkotuoleja. Ranta oli tosi kaunis palmupuineen ja riippumattoineen niiden alla ja yllättävän siisti :) Tunnelma oli hyvin rento, turisteja melko vähän ja rauhallista. Oltiin rabbitillä 3 yötä. Bungalowissa ei ollut kovin kehumista, vähän kämä oli ja lisäksi siellä nähtiin pari melko isoa liskoa (n. 20-30cm) ja vessassa sammakko :D käytiin siis lähinnä nukkumassa bungassa hyttysverkon alla. Ekana yönä nukuttiin tosi huonosti kun saarelle saapui paikallisia klo 04.00 yöllä mölyämään viereiseen bungalowiin ja meidänkin terassin riippumatossa makasi aamulla joku vieras jätkä. Vähän kyllä töykeää käytöstä. Ne paikalliset alkoi kuvaamaan musiikkivideota klo 07.30 aamulla bungalowin pihalla, joten herättiin myös sillo kovaan musiikkiin. Onneks päivällä nukuin päikkärit rannalla riippumatossa :) Saarella oli rajoitettu sähkön saanti illaksi. Toisena iltana oltiin menossa ysiltä nukkumaan, niin sähköt sammutettiin juuri väärällä hetkellä, kun olimme menossa nukkumaan ja tarkistamaan sänky, että onko mitää eläimiä siellä. Nähtiin iso lisko siellä ja kiljahdettiin :D Kukaan naapuri tai työntekijät eivät edes reagoinut..Etsittiin taskulamppua pilkkopimeässä ja löydettiin ja liskokin oli sillä aikaa kadonnut..joten hyttysverkko tiukasti kiinni ja nukkumaan. Nukuin silloin vähän huonosti, vaikka en liskoja pelkää samal tavalla kun käärmeitä mut lisko oli silti inhottava ku tuli liian lähelle..Me jopa vaihdettiin seuraavana aamuna bungalowia pienempään, jossa ei asustellut isoja liskoja. Bungalowin alla oli kyllä aamulla kanoja ja herättiin kukon kiekuntaan kuten useampana aamuna muissakin kohteissa :D

Lähdettiin lauantai-aamusta saarelta mantereelle Kepiin. Saatiin pienen säädön jälkeen vihdoin venekyyti pois saarelta vaikka meillä oli paluulippukin jo ostettu etukäteen. Nää kambodzalaiset on samanlaisia säätäjiä ku laosilaiset ja thaikut. Ei mitään rutiininia missään :D kaikki tehdään mahdollisimman epäselvästi. Ikävöin Suomea ihan vaan sen takia, että hommat toimii. Työntekijät osaa työnsä, monet täällä Aasiassa on yötä päivää töissä joka päivä, ja silti tuntuu et asenne on vaan se, että " oon vaan töissä täällä", mut en tiedä mitään. Informaatio ei kulje samalla tavalla eikä ole yksinkertaisia toimintamalleja.

Kepistä löydettiin tosi hyvä ja edullinen guesthouse, jossa jopa ilmainen nettikin. Maksaa koko huone noin 4 e/yö. Eli pari euroa oma osuus. Tänään mennään lenkille Kepin kansallispuistoon 8 km luontopolulle. Huomenna lähtään bussilla Vietnamin rajalle, samaan pakettiin kuuluu myös laivalippu Phu Quec-saarelle! Sinne muutamaksi päiväksi jatkamaan rantaelämää:) Huomen siis uusi maa, uusi valuutta ja uudet seikkailut! 1 kk ja viikko jäljellä vielä reissua ennen Suomeen paluuta.

torstai, 15. maaliskuuta 2012

Kambodza: Siem Reap 12.3-15.3.2012

Oltiin Don Khon-saarella yhteensä 5 yötä. Oli hyvin rentoa :) Viimeisinä päivinä riippumatossa makoilun lisäksi vuokrattiin yhtenä iltapäivänä tubing-renkaat eli lilluttiin parin kilsan matka virtaavaa Mekong jokea pitkin kuumassa auringon paisteessa. Vesi oli ihanan lämmintä mut kuitenkin virkistävää. Vene vei meidät Don Detille, josta oli parin tunnin tubing-matka omalle bungalle Don Khonille. Oli todella rentouttavaa ja ihanaa. Vaik Vang Viengissä jäi tubing väliin, niin nyt kokeiltiin sitä. Oltiin kahdestaan, ja ei ollut baareja matkan varrella niinkuin Vang Viengissä kuulemma, mutta niin ihanan rentoa kyllä ilmankin :D

Ostettiin Don Khonilta bussilippu Siem Reapiin, Kambodzaan. Bussimatkalla ylitettiin Laosin ja Kambodzan välinen raja. Kaikki meni hyvin siinä. Joka-asiasta yrittävät kuitenkin rahastaa turisteja, esimerkiksi meiltä mitattiin rajalla kaulasta kuumemittarilla lämpötila, ja siinä muutenkin kysyttiin lomakkeella onko kipeänä. "Terveystarkastuksen" hinta oli euron :D Viisumit ostettiin rajalla myös, makso vajaa 20 e.

Matka Siem Reapiin kesti rajanylityksineen ja bussimatkoineen yhteensä 14 tuntia. Viimeisessä dösässä tuli tosi kylmä ku oli ilmastointi täysillä, kiva oli olla topissa ja shortseissa. :( Nyt jatkossa muistaa varautua taas pitkähihaisilla. Ulkona sit tietty usein reilu 30 astetta lämmintä..tai kuumempaa kyl päivällä. Dösässä ei ollut edes vilttejä niinkuin jossain on ollut, Laosissa yhes dösässä oli jopa peitot! Se olikin sleeping bus, jossa oli myös laivan hytin tyyliset kahden hengen sängyt kahdessa kerroksessa. Siellä oli oikein hyvä nukkua yö..Pitkällä dösämatkalla kohti Siem Reapia tutustuttiin yhteen suomalaiseen poikaan, Samiin. Oli mukava jutella pitkästä aikaa jonkun suomalaisen reissarin kanssa. Laosissa nimittäin ei kuultu lainkaan suomea. Suurin osa meidän tapaamista reissareista on ollut saksalaisia, jenkkejä ja hollantilaisia. Täällä on nähnyt lisäksi hyvin paljon ranskalaisia ja brittejä eurooppalaista reppureissareista. Törmättiin Samiin myös seuraavana päivänä ja vietettiin iltaa porukalla kaupungilla.

Siem Reapista varattiin pitkästä aikaa etukäteen majoitus, Tom & Jerry Hostel. Majoitus oli todella rahansa arvoinen. Uusi rakennus, siistit huoneet, kuuma suihku ja aamupala sisälty hintaan, eli mun osuus 2 hengen huoneesta oli n.3 euroa/yö.

Siem Reapissa ensimmäinen kokonainen päivä meni kaupunkiin tutustuessa. Kierrettiin muutamat turistimarkkinat, käveltiin ympäriinsä, nähtiin hyvin köyhän näköistä aluetta sekä myös hienoja viiden tähden hotelleja. Siem Reapissa on paljon hotelleja, turistiravintoloita ja jopa Pub street, jossa Samille tarjottiin baarin edessä kokaiinia :P Yllätyin jonkin verran kuinka turistirysäkaupunki se olikaan. Toisaalta Siem Reapin lähellä on Kambodzan suurin matkailunähtävyys, Angkorin temppelit ja rauniot, jotka on about 1000 vuotta vanhoja. Siem Reapissa vietettiin "lomapäivä"kun syötiin pizzaa & muuta länkkäriruokaa ja juotiin paljon bisseä:) Istuttiin myös rennossa reggae baarissa muutamalla, missä juteltiin paikallisen baarimikon kanssa. Oli tosi mielenkiintoista kuulla sen elämästä, opiskeluistaan ja esim. munkkina oloajasta:) Pitkästä aikaa tuli juotua alkoholia täällä reissussa. Toisaalta en Suomessakaan juo usein :) Naisten päivänä juotiin Laosissa joenrantabaarissa bisset, mutta sitä enne juotiin alkoholia viimeksi Thaimaassa Phi Phin rantabileissä joskus kuukausi sitten.

Siem Reapissa oltiin kolme yötä, viimeisenä kokonaisena päivänä vuokrattiin pyörät ja poljettiin Angkorin temppeleille! Poljettiin päivän aikana yhteensä varmaan 30 kilsaa. Oli todella kuuma ja aurinkoinen päivä! Oli kyl isot ja vaikuttavat temppelin rauniot. Angkor Wat on maailman suurin uskonnollinen rakennus. Hienoin temppelialue oli kyllä silti Ta Prohm! Siellä on btw kuvattu Tomb Rider! :D Harmi, ettei nyt Lara Croftia näkynyt ;) Tietysti ei oltu ainoat Angkorin temppeleiden vierailijat, oli isoja turustilaumoja ja kaupustelijoita, jotka olivat inhottavan tyrkkyjä.

Keskiviikko-aamuna lähdettiin heti aamusta bussilla pääkaupunkiin Phnom Penhiin. Matka kesti noin 7 tuntia.

torstai, 8. maaliskuuta 2012

Laos:Vientiane & 4000 Islands

Vientianessa oltiin 2 yötä edullisessa guest housessa kaupungin keskustassa. Vientiane oli meille lähinnä pysähdyspaikka ennen 4000 saarille lähtöä. Vientianen kohokohdaksi varmaankin jäi saunominen laosilaisessa perinneyrttisaunassa temppelialueella! Ei meinattu eka löytää saunaa isolta alueelta, mutta kysyttiin vanhalta nunnalta neuvoa, ja hän viittoi oikean tien :D Saunasta tuli mieleen höyrysauna, ei heitetty löylyä, vaan oli tulet kopin alla, josta tuli höyryä koppiin, jossa oli muutama laude! Oli kuumaa mutta hyvin kosteeta:) Tuntui hyvältä! Heti saunominen jälkeen meille tarjottiin teetä ja tunnin laosilainen hieronta terassilla, jossa oli patjoja vierekkäin:) Oli tosi hyvä hieronta! Koko hemmottelupaketin hinnaksi tuli noin 5 e.

Vientianessa lisäksi käytiin paljon kahviloissa ja käveltiin pienessä pääkaupungissa ympäriinsä. Oli outoa, että pääkaupunki tuntui joltain pieneltä kaupungilta. Asukkaita siellä noin 200000. Laosissa suurin osa väestöstä asuu maaseudulla. Eikä väkilukukaan tietty ole edes Suomea paljoa suurempi. Vientianessa vierailtiin myös kansallismuseossa, jossa oli mielenkiintoisia kuvia Laosin rajusta historiasta, Ranskan siirtomaavallan ajalta ja Vietnamin sodasta. Täällä on vieläkin jenkkien pudottamia räjähtämättömiä miinoja, joten ei pidä poiketa polulta!

Nyt ollaan 4000 islandilla (Si Phan Don), Don Khon-saarella. Täällä tunnelma on hyvin leppoisa! Meillä on bungalowi Mekong-joen näkymällä, ja terassilla maataan riippumatossa ja chillataan! Ei tietoa ilman kännykän kalenteria, että mikä viikonpäivä ja mones päivä on :) Tietää ja tuntee lähinnä nahoissaan, että nyt Laosissa on tai on alkamassa kuumin kuiva kausi..Oltiin eka yö viereisellä Don Det-saarella, joka vilkkaampi saari mutta sekin tosi rauhallinen. Turisteja on melko vähän, oikeastaan koko Laosissa. Se on sillai outo tunne vilkkaan Thaimaan jälkeen. Nyt ollaan muutamia öitä vielä täällä Don Khonilla ennen kun lähdetään Kambodzan puolelle, jonka rajalla tää saari jo on.

Eilen käytiin tsekkaamassa Li Phi waterfallsit, oli aika huikeat putoukset. Käveltiin myös läheiselle lähes autiolle hiekkarannalle, jossa pääsi jokeen uimaan. Siellä piti vaan varoa, ettei mene liian kauas rannasta, ettei villivirta vie! :D Tänään vuokrattiin pyörät ja ajeltiin saarta ympäri. Ajeltiin saaren keskellä pienillä hiekkateillä landella ja myös ihanaa rantapolkua pitkin, jonka reunustalla oli paljon palmuja :) Pysähdyttiin myös veneajelulle, joka vei meidät bongaamaan harvinaisia irrawaddy-delfiinejä. Nähtiin muutama, muttei hyppivän :( Itse venematka pikkuisella pitkähäntäveneellä kauniiden maisemien ohi oli mukavaa!